Uusi vuosi!

Ihanan rentoutunut olo ja kaiken kaikkiaan kaikki tuntuu mahtavalta. Nukkunut pitkästä aikaa kuin kissa ja hirveä energiaryöppy sen seurauksena. Yksinolo on ihaninta ylellisyyttä mitä äiti-ihminen voi saada itselleen. Touhunnut omiani ja laittanut kotia järjestykseen.

Olen aina halunnut tehdä jonkun ison ristipistotyön, jonka sitten ripustaa seinälle vaan ristipistopakkaukset ovat aika hintavia näin köyhän opiskelijan näkökulmasta, joten oli mukava yllätys saada sellainen "isotädin perintönä". Uudenvuoden vietin sitten tekemällä sitä. On jo melkein valmis. Aika mummomaista. :D

Syksyn turpeinen olo aivoissa mennyt ohi ja tuntuukin siltä, että saa aivan kaikesta mitä tekee todellista tyydytystä ja onnen tunnetta. Tiskaaminen hymyilyttää ja elämä tuntuu kertakaikkisen helpolta. Musiikki tuntuu aivoissa hyvältä ja saa aikaan ajatuksia, joita ei aivan ennätä napata kiinni. Mitä tahansa tapahtuu niin kaikki tuntuu oikealta ja hyvältä. Outoa aina välillä tämä elämä huumaantuminen.

Huomenna tarkoitus rakentaa kirjahylly työhuoneeseen tilanjakajaksi.

Talvipäivänseisaukseen kuusi päivää.

Bussissa istuessa ei näe pimeää lunta ulkona, näkee vain oman vääristyneen kuvajaisensa. Kuinka kalvakas, vettynyt, käpertynyt, paleltunut, kärsinyt ja riutunut iho on. Oikealla pysäkillä on vaikea jäädä pois, varsinkaan, jos ei kunnolla tunne seutua.

Hyväksyin tänään hetken aikaa kuolemani, tästä päätellen en enää ole nuori. Tällä hetkellä on tyven hetki vuodenkulussa ja päivä päivältä on pimeämpää. Pimeys johdattelee kääntymään sisällepäin itseinhon sävyttämään itsepohdiskeluun, joka johdattelee osaltaan hyväksymään kuoleman ja elämän sellaisina kuin ne ovat ilman vertauskuvia. Pimeyttä ei kestä enää kuin hetki, vuoden lyhyimmän päivän jälkeen päivät alkavat pidetä. Voisinpa tallettaa talven pimeyttä ja karhean kovalta tuntuvaa kylmyyttä kesän aurinkoa varten.





















Kuvat eivät liity tekstiin mitenkään, ovat haja-otoksia.

Aivot ja taide

Onko taideteos itsessään taidetta vai onko taidetta se ajatus, jonka teos herättää. Ihmiset, joille taideteokset eivät tuota ajatuksia eivät yleensä ottaen tunnu välittävän taiteesta ja pitänevät sitä turhana ja hyödyttömänä. Itse taiteesta pitävänä taas olen aivan koukussa niihin kutkuttavan nautinnollisiin hermoimpulsseihin mitä taiteen katseleminen, kokeminen, kuunteleminen, tunteminen ja aistiminen aiheuttaa. Ehkä joiltain ihmisiltä vain puuttuu aivoista tämä alttius taiteelle.

Aivoissa on eri asioille omat alueensa ja ne ovat ihmisillä erilailla kehittyneitä. Perimän lisäksi ympäristö vaikuttaa aivojen rakenteeseen. Aivot erikoistuvat ja muuttuvat koko ihmisen elämän ajan. Musiikkia kuuntelemalla aivojen musiikkiin erikoistuneet alueet kasvavat ja tämä vaikuttaa muuhunkin kuin sen nautinnon syvenemiseen musiikkia kuunnellessa. Esim. musiikin ja matematiikan välillä on yhteys, samoin kuin on tutkittu sen vaikuttavan verbaalisiin taitoihin. En tiedä onko kuvataiteen vaikutusta aivoissa kuinka tutkittu, mutta voisin epäillä sen vaikuttavan yllättävän moneen asiaan aivoissa, sillä taiteen kokeminen on usein niin kokonaisvaltaista, että siihen käytetään kaikki aisteja, olemattomiakin.

Väittäisinpä siis taiteen olevan sangen hyödyllinen asia.

Ahhaa

Kävin tänäänkin kuvailemassa vaan harhauduin kirpputorikierrokselle.
Sarjakuvaa saanut eteenpäin. Rakastan värejä!

Levottomuus alkanut taittumaan.

Ensimmäinen päivä.

Kävin kaupungilla kameran kanssa vaan en oikein saanut kuvattua mitään. Kuvaaminen oli nihkeää, kunnes päätin unohtaa turhan ajattelun ja ottaa vain kuvia erilaisista tekstuureista.
(Olen tekemässä itselleni kuvapankkia koulutehtäviä ajatellen.)
Ylhäällä olevat kuvat eivät liity mihinkään.

Illan viettänyt taijin parissa.
Todennut, että oma pöhköys pitää vain hyväksyä ja olla ottamatta ahdistusta siitä. Mikä on niin on ja mitä ei ole niin ei ole. Mukavaahan se olisi, jos voisi suudella ihmistä, josta tykkää vaan jos toinen ei tykkää niin sitten ei tykkää. Sydänsurulle ei pysty tekemään mitään, sen täytyy vain antaa kipuilla ja mennä pois. Huokauksien huokaus. Vaan on se silti ihanaa ihastua.

Paljon kaikenlaisia keskeneräisiä projekteja, joihin voisi uppoutua.

Kuuntelen bluesia ja piirrän.

Hetki ennen marraskuolemaa.

Hukkasin itseni. Löysin itseni sateessa ja tuulessa.
Kostea ilma pehmentää värit, hienontaa ne maantaen.
Otin valokuvia kaikesta, enkä oikein mistään. Kunhan katsoin miltä maailma näyttää.



Päätin olla taas rohkea vaikka se meneekin hiukan naiviuden puolelle. Toisaalta pidän naivista tavasta nähdä maailma. Paljon parempi kuin huolestunut ja katkeruuteen sävyttyvä maailmankuva. Ehkä en tule koskaan olemaan "aikuinen" vaan turhapa huolestua siitä.
Haluan oppia kohtaamaan ihmiset vaikka se tarkoittaisikin sitä, että joutuu samalla kohtaamaan itsensä. Sulkeutuminen ei toimi. Ainakaan nyt vaikka se tuntuisikin helpommalta vaihtoehdolta.

Tai ehkä tämä on vain jotain mielialojen heittelyä, vittumaista naisellisuutta eikä herkkyyttä maailman edessä.

Viikonloppu on liian lyhyt aika - nainen kaivaa persettään

Odotan aikaa, jolloin olisi aikaa tehdä ja todella vain keskittyä tekemiseen.