Talvipäivänseisaukseen kuusi päivää.

Bussissa istuessa ei näe pimeää lunta ulkona, näkee vain oman vääristyneen kuvajaisensa. Kuinka kalvakas, vettynyt, käpertynyt, paleltunut, kärsinyt ja riutunut iho on. Oikealla pysäkillä on vaikea jäädä pois, varsinkaan, jos ei kunnolla tunne seutua.

Hyväksyin tänään hetken aikaa kuolemani, tästä päätellen en enää ole nuori. Tällä hetkellä on tyven hetki vuodenkulussa ja päivä päivältä on pimeämpää. Pimeys johdattelee kääntymään sisällepäin itseinhon sävyttämään itsepohdiskeluun, joka johdattelee osaltaan hyväksymään kuoleman ja elämän sellaisina kuin ne ovat ilman vertauskuvia. Pimeyttä ei kestä enää kuin hetki, vuoden lyhyimmän päivän jälkeen päivät alkavat pidetä. Voisinpa tallettaa talven pimeyttä ja karhean kovalta tuntuvaa kylmyyttä kesän aurinkoa varten.





















Kuvat eivät liity tekstiin mitenkään, ovat haja-otoksia.